Esitys koski kaikkia esioppilaita

07.04.2017

Esiopetuksen ympärillä on käyty keskustelua kuljetusoikeuksista tässä lehdessä useamman kerran. Viimeisimmässä kirjoituksessaan (SSS 6.5.) kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajisto kirjoittaa, että kyse olisikin ollut vain eskarilaisista vuorohoidossa.

Emme voi muuta kuin hämmästellä kirjoitusta. Esitykset sekä opetuslautakunnassa että kaupunkisuunnittelulautakunnassa koskivat nimenomaan kaikkia esioppilaita. Nämä esitykset ovat julkisia ja löytyvät kaupungin nettisivuilta, josta jokainen ne voi halutessaan käydä lukemassa.

Edellisessä kirjoituksessaan tiistaina 4.4 kirjoittajat kirjoittivat, että "ne esikoululaiset, jotka osallistuvat opetukseen jossain muussa kuin kunnan heille osoittamassa esikoulussa (...), ovat nyt keskustelun kohteena." 6.4 kyse oli vuorohoidossa olevista esikoululaisista.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa virkamies teki muutetun esityksen, jossa päätöstä olisi rajattu osaviikkohoitoisiin. Osaviikkohoidolla tarkoitetaan lapsia, jotka eivät ole joka päivä hoidossa. Osaviikkohoidolla ei tarkoiteta kirjoittajien mainitsemaa vuorohoitoa. Lautakunta ei tätäkään esitystä hyväksynyt, vaan lähetti sen kokonaisuudessaan uudelleen valmisteluun.

Ajatus erilaisista kuljetusoikeuksista vuorohoidossa oleville lapsille olisi meille myös vieras. Mikäli vanhempi on tullut vaikkapa yötyöstä kotiin ja sen jälkeen pitäisi lähteä viemään lapsi esiopetukseen yhdeksäksi ja hakea hänet pois kahdeltatoista, niin kysymme, milloin se vanhempi nukkuu? Voisipa jäädä lapsi jonkun kerran viemättä, ja siitä tässä koko kirjoittelussa nimenomaan on ollut kyse. Kaikkien lasten yhtäläisestä oikeudesta päästä opetukseen.

Sanna Lundström

opetuslautakunnan pj. (kok.)

Mika Hjelt

kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen (kok.) 

Jaakko Nieminen
 kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen (kok.) Salo